Kaikessa tekemisessä tavoitellaan usein parasta mahdollista lopputulosta. Se saattaa olla luonnollinen osa ihmisen halua parantaa omaa suoritustaan jatkuvasti. Perfektionismi voi yksilön kohdalla olla kuitenkin kaksiteräinen miekka. Sen positiivinen puoli voi näkyä huolellisuutena ja tarkkuutena, kun taas negatiivinen puoli, maladaptiivinen perfektionismi, voi johtaa kovaan stressiin ja itsetunto-ongelmiin.
Maladaptiivinen perfektionismi tarkoittaa harhaluuloa siitä, että täydellisyyttä on mahdollista tavoitella kaikissa asioissa, ja että kaikki alle täydellisyyden oleva suoritus ei ole hyväksyttävää. Tällaisen mallin omaksunut henkilö saattaa asettaa itselleen korkeat, jopa mahdottomat, tavoitteet. Epäonnistumisen sattuessa hän voi olla armoton itsekritiikissään. Tämä voi johtaa negatiivisiin seurauksiin, kuten kärsimykseen, stressiin ja uupumukseen.
Kyky tunnistaa oma maladaptiivinen perfektionisminsa on ensimmäinen askel ongelman ratkaisemiseksi. Täydellisyyden tavoittelun sijaan olisi parempi keskittyä realistisiin ja saavutettavissa oleviin päämääriin. Sen sijaan, että keskittyisimme pelkästään lopputulokseen, meidän pitäisi tunnustaa ja arvostaa myös itse prosessia. Tämä voi auttaa vähentämään stressiä ja parantamaan elämänlaatua.
Palautteen vastaanottaminen on myös olennaista maladaptiivisen perfektionismin hoitamisessa. Sen avulla voidaan oppia käsittämään, että kaikki ei välttämättä ole mustavalkoista, ja että ongelmatilanteet ovat usein monimutkaisempia kuin miltä ne näyttävät.
Yhteenvetona voidaan sanoa, että maladaptiivisen perfektionismin tunnistaminen itsessä on tärkeää oman hyvinvoinnin kannalta. Täydellisyyden tavoittelu ei ole realistista, eikä sen tulisi ohjata elämäämme. Meidän tulisi antaa itsellemme lupa olla täydellisen epätäydellisiä ja nauttia elämästä sellaisena kuin se on – sillä kukaan ei ole täydellinen.